Kuopion Tuhatkunta ry
Kuka?
Kuopion Tuhatkunta ry eli tuttavallisemmin KuTu, on
Itä-Suomen yliopiston, Savonia ammattikorkeakoulun ja Kuopion Kokoomuksen alla toimiva Kokoomusopiskelijoiden paikallisyhdistys. Jäseninämme on kaikenikäisiä, -kokoisia ja -näköisiä ihmisiä. Yhteistä kaikilla on halu olla
mukana toiminnassa, vaikuttaa ja pitää siinä samalla myös vähän hauskaa.
Mitä?
Järjestämme jäsenillemme ja Kokoomuksesta kiinnostuneille mm. poliittisia keskusteluiltoja, väittelyiltoja, iloisia illanistujaisia ja kaikkea mitä kuvitella saattaa. Pääasia on se, että toimintamme on jäsenistömme näköistä. Tavoitteena on taata jäsenille ja muille kiinnostuneille vaikuttamisen keinoja, sekä mahdollisuuden
kouluttautumiseen ja verkostoitumiseen
Opiskelijajärjestöissä vaikuttamisen ohella KuTu on aktiivisesti mukana kunnallisessa päätöksenteossa Kuopion Kokoomuksen kautta. Olemme myös aktiivisia toimijoita valtakunnallisessa päätöksenteossa Kokoomusopiskelijoiden liiton ja Pohjois-Savon Kokoomuksen kautta.
Häh?
Toimintaan mukaan lähteminen ei vaadi paljon. Työnnämme on alentaa kynnystä lähteä mukaan puoluetoimintaan ja poliittisen vaikuttamiseen.
Mikäli Kokoomus tai Kuopion Tuhatkunta kiinnostavat niin toivomme teidän ottavan yhteyttä puheenjohtajaan pj(at)kutury.fi. Voitte myös tulla pyörähtämään jossain tapahtumassamme.
|